Karjalanpiirakka on meille pohjoiskarjalaisiille rakasta ruokakulttuuria ja elävää perintöä. Joensuun museoissa vuonna 2023 Museoviraston avustuksella toteutetussa Elävän perinnön -hankkeessa yli 1 200 pohjoiskarjalaista pääsi kertomaan itselleen tärkeästä kulttuuriperinnöstä ja lähes 350 osallistunutta nimesi karjalanpiirakan itselleen tärkeimmäksi eläväksi perinnöksi. Juhlimme yhdessä karjalanpiirakoita tiistaina 21.11.2023 klo 9–11 Carelicumissa Joensuun museoiden tarjoamilla karjalanpiirakkakahveilla. Kahvit on katettu 150 osallistujalle.
Myös muut ruokaan liittyvät asiat, kuten karjalanpaisti, vatruskat ja sultsinat nousivat esille hankkeen aikana kerätyissä vastauksissa. Ruokakulttuurin lisäksi esille nousi vahvasti luonto. Metsät, suot, retkeily, marjastus, sienestys, kalastus ja metsästys ovat monelle meistä tärkeitä. Myös erilaiset harrastukset kuten avantouinti, hiihtäminen ja pesäpallo saivat useita mainintoja.
Vastauksia on kerätty työpajoissa, erilaisissa tapahtumissa sekä verkkoäänestyksellä. Hankkeen tuloksia hyödynnetään Joensuun museoiden kokoelma- ja näyttelytyössä. Lisäksi toteutetaan oppimateriaaleja, joista ensimmäisensä julkaistaan Elävän perinnön kuvakortit loppuvuodesta 2023. Korteissa esitellään 30 aineettoman kulttuuriperinnön asiaa Pohjois-Karjalassa ja ne ovat ilmaiseksi ladattavissa Pohjois-Karjalan museon verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Terhi Rautiainen
Amanuenssi
+358 50 405 9458
terhielina.rautiainen@joensuu.fi