Salainen työmaa

Pohjois-Karjalaa linnoitettiin osana suurta kokonaisuutta. Itärajan puolustuksesta vastasi viisi armeijakuntaa. Niiden vastuulla oli Salpalinjan rakentaminen. Armeijakuntien yhteyteen perustettiin työpiirejä, joiden alaisuudessa varsinaiset työryhmät työskentelivät.

Linnoitustyöt Marjalassa aloitettiin elokuussa 1940 ruokailuparakkien teolla ja muilla valmistavilla toimenpiteillä. Työmaa oli salainen. Höytiäisen kanavan eteläpäähän oli tarkoitus rakentaa kolme teräsbetonikorsua. Ensimmäinen korsu saatiin valettua toukokuussa 1941. Jatkosodan alkuun mennessä saatiin kaksi korsua valmiiksi, kolmas jäi keskeneräiseksi. Kun Salpalinjan rakentamista Marjala–Onttolan alueella jatkettiin 1944, keskityttiin aseman saattamiseen kuntoon kenttälinnoittein. Keskeneräisen korsun rakentamista ei enää jatkettu.

Marjalan kaksi teräsbetonibunkkeria kuuluivat Höytiäisen kanavan länsirannan laajempaa linnoitekokonaisuuteen. Sodan lopulla alueella risteili teräsbetonibunkkereiden lisäksi tiheähkö taistelu- ja yhteyshautaverkosto konekivääripesäkkeineen sekä panssarikiviestelinjaa ja piikkilankaestettä. Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Venäläisten hyökkäys pysäytettiin Pohjois-Karjalassa Ilomantsiin elo–syyskuussa 1944.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen museoksi

Toisen maailmansodan jälkeen Marjalan bunkkerit peitti syvä hiljaisuus, kunnes ne ”löydettiin uudelleen” 1990-luvun alussa. Kansalaisaloitteesta kaksi teräsbetonikorsua kunnostettiin ja entisöitiin matkailunähtävyydeksi. Kunnostustyö suoritettiin Joensuun kaupungin ja Puolustusvoimien yhteistyönä vuosina 1993–94.

Bunkkereihin asennettiin kunnostuksen yhteydessä lämmitys ja valaistus. Teräsbetonikorsujen ympäristön kenttälinnoitteet entisöitiin puurakentein. Bunkkereiden sisätiloihin toteutettiin Salpalinjaa esittelevä näyttely. Entisöidyt teräsbetonikorsut ja museoalue avattiin Marjalan asuntomessujen yhteydessä vuonna 1995.

Kartta: Sota-arkisto