Joensuun kaupunginvaltuusto teki vuosi sitten päätöksen sijoittaa museo nykyiseen kaupungintaloon, kun kaupungin hallinto muuttaa rakennuksesta pois. Muutostyöt alkavat vuoden vaihteessa ja tavoitteena on saada uusi museokohde avattua kesäkauteen 2025. Nykyinen Pohjois-Karjalan museo Hilma sulkee ovensa 14. joulukuuta 2023 lähtien.
Muutostyö on mittava. Uuden museon suunnittelua on toteutettu hyvässä hengessä museoviraston, arkkitehtitoimiston, eri alan suunnittelijoiden sekä kaupungin tilakeskuksen ja museopalveluiden kanssa.
Myös näyttelyiden, tapahtumien ja sisältöjen suunnittelu on aloitettu. Vaikuttavuutta ja näyttävyyttä turvaamaan on tehty yhteistyösopimus toimittaja, visualisti, työelämäprofessori Sami Sykön kanssa, jonka näkemyksiä päästään jalostamaan ja toteuttamaan yhteistyössä museopalveluiden henkilökunnan kanssa.
– Odotamme paljon tältä yhteistyöltä, joka viitoittaa Joensuun museopalveluita uudelle ajanjaksolle, toteaa kulttuurijohtaja Katriina Leppänen.
Sykön tehtävänä on lanseerata teemoja sisältyen museopalveluiden avajaisnäyttelyyn, joissa kärkenä ovat visuaalisuus, mielenkiintoisuus, laajemmat kokonaisuudet ja yhteistyökulttuuri muiden toimijoiden kanssa sekä kehittää avajaisteemaan liittyviä tapahtumia.
– Joensuun museoille avautuu – myös ihan konkreettisesti – uusi ovi, kun Eliel Saarisen suunnittelema suurenmoinen kaupungintalo saadaan museokäyttöön. Olen kerta kaikkiaan riemuissani, kun saan olla mukana kehittämässä uuteen museotilaan sen ensimmäistä ja siksi hyvin tärkeää näyttelyä. Sukuni tulee Joensuun alueelta, joten tämä työ tuntuu sitäkin rakkaammalta ja tärkeämmältä, toteaa Sami Sykkö.
Yhteistyösopimus Sykön kanssa kestää vuoden 2024 syyskaudelle saakka. Itse suunnitelmat valmistuvat lopullisesti kesäkuussa, jolloin niiden työstö jatkuu vilkkaana museopalveluissa.
Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema Joensuun kaupungintalo valmistui vuonna 1914 Rantakadulle Kauppatorin laidalle, vastapäätä lyseota, nykyistä taidemuseota. Kaupungintalossa on teatterin ja ravintolan lisäksi toiminut vuosikymmenten aikana kaupungin hallinnon lisäksi muun muassa poliisi, palolaitos, yleisradio, kirjasto ja Suomen pankki. Pohjois-Karjalan museon näyttelyt olivat talossa vuosina 1920–1949.
Lisätiedot:
kulttuurijohtaja
Katriina Leppänen
katriina.leppanen@joensuu.fi
050 302 0563
Sami Sykkö
sami@samisykko.com
040 518 7333