Valokuvakokoelmat
Valokuvakokoelmat johdantotekstin herokuva
Valokuvakokoelmat
Pohjois-Karjalan museon valokuvakokoelmien johdantoteksti
Valokuvakokoelmien merkittävin kartuntamuoto on viime vuosikymmeninä ollut yksityishenkilöiden ja yhteisöjen lahjoitukset. Esimerkiksi Joensuu-seuran keräämä valokuvakokoelma sisältää aineistoa Joensuun henkilöistä, paikoista ja tapahtumista. Eri karjalaisyhdistysten lahjoitusten ansiosta museo on saanut ainutlaatuista kuvamateriaalia luovutetun Karjalan alueelta. Uusimman kuvalahjoituksen on lahjoittanut Pälkjärven Pitäjäseura ry.
Kuva-aineistoa kertyy lisäksi museon oman dokumentoinnin kautta. Pohjois-Karjalan museossa aloitettiin 1960-luvulla laaja kulttuuriympäristön valokuvadokumentointi. Sen aikana kuvattiin Joensuun ruutukaava-alueen vanhaa rakennuskantaa sekä Pohjois-Karjalan muiden kuntien vanhoja talonpoikaisrakennuksia ja pihapiirejä. Kuvauksen tuloksena syntyi useita tuhansia valokuvia ja negatiiveja. Museo dokumentoi 1980-luvulla Joensuun lähiöitä sekä Penttilän sahan päättyvää toimintaa.
Pohjois-Karjalan museo on ollut vuodesta 2013 lähtien mukana museoiden valtakunnallisessa Tallennus ja kokoelmat -verkostossa (TAKO), jonka puitteissa on suoritettu nykydokumentointia. Tällä hetkellä museokokoelmassa on yli 200 000 valokuvaa.
Lehtikuvakokoelmat
Maakunnan kuvaajia
Kuvapalvelut