Joen Yötä vietetään jälleen perjantaina 16. elokuuta ja Joensuun keskusta täyttyy ihmisistä ja nähtävästä.
Mukulakatu on Joen Yönä viimeistä kertaa avoinna ennen kuin toiminta nykyisessä muodossaan päättyy Carelicumissa.
Mukulakatu on Joensuun kaupungin historiaan perustuva lasten satukaupunki, leikkipaikka, jossa lapset voivat leikkiä ja jossa on tarjolla erilaista ohjattua toimintaa. Innostavassa leikkipaikassa ovat vuosien aikana viihtyneet sekä lapset että aikuiset.
Mukulakatu on avoinna 16.8. klo 10-20. Mukulakadulle on kyseisenä päivänä vapaa pääsy.
HUOM! Pyydämme kaikkia Joen yönä leikkimään saapuvia varautumaan ruuhkiin ja mahdollisesti pitkiin jonotusaikoihin. Mukulakadun tiloihin mahtuu kerrallaan noin 40 henkilöä, jonka vuoksi leikkivuoroa voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja.
Kiitämme kärsivällisyydestä!