Joensuussa töissäkin on helppo hengittää!
Meijän jengissä ei huuli mutristu.
Tuu meille töihin!
Kaunis kaupunki, mutkaton meininki ja kolmisen tuhatta työkaveria. Mitä vielä arvot?
Joensuun hommissa on helppo hengittää. Meillä saa olla sellainen kun on. Kukaan ei katso nenänvartta pitkin, vaikka marssisi kaupungintalolle reinot jaloissa. Kaikkien ajatuksille riittää aikaa ja jokainen porukastamme on yhtä arvokas. Joensuussa on kiva olla töissä!
Joensuun kaupungilla on noin 2800 työntekijää muun muassa päivähoidon, koulutuksen, kulttuurin, vapaa-ajan ja kaupunkiympäristön toimialoilla. Hommat hoituvat karjalaisella hulluudella ja huumorilla. Me-henki on vahva ja kavereita autetaan!
Idän houkuttelevin
Joensuussa arki sujuu ja luonto on iholla. Työmatkat polkaisee vaikka fillarilla ja lähin retkireitti löytyy kivenheiton päästä. Elämässä riittää väljyyttä, ja kiristelyn voi laskea minimiin.
Joensuu on vetovoimainen, kestävä ja rohkeasti uudistuva kasvukeskus. 77 000 asukkaan kaupungissa on valtavasti tapahtumia, harrastusmahdollisuudet ovat huippuluokkaa ja palvelut pelaavat.
Joensuulaisuutta on muiden huomiointi, välittömyys ja elämänilo. Morjenstamme varuilta sekä tutut että tuntemattomat. Uskallamme avata keskusteluja kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja kuuntelemme aidosti, mitä toinen on mieltä. Olemme helposti lähestyttäviä ja tuttavallisia – niin töissä kuin vapaa-ajalla.
Aidosti yhdessä
Tarvitsemme jatkuvasti innokkaita ja osaavia ihmisiä joukkueeseemme. Toimintamme teema on yhdessä tehden. Henkilöstömme työhyvinvointi on meille ykkösjuttu. Eikä se ole pelkkää puhetta. Seuraamme, mittaamme ja parannamme jatkuvasti toimintaamme. Koska parannettavaahan löytyy aina! Monipuolisten työpaikkojen lisäksi tarjoamme mahdollisuuksia harjoitteluihin eri toimialoilla. Harjoittelujen kesto ja sisältö määritellään oppilaitosten, opintosuunnitelmien ja tutkintovaatimusten mukaan.
Nyt meille haetaan Joensuun museoihin KORJAUSRAKENTAMISEN AMANUENSSIA 1.5.2023 tai sopimuksen mukaan.
Joensuun museot toimivat Pohjois-Karjalan alueellisena vastuumuseona. Museoiden alueellisessa vastuutiimissä on avoinna kulttuuriympäristötehtäviä hoitavan korjausrakentamisen amanuenssin tehtävä.
Korjausrakentamisen amanuenssi työskentelee museossa yhdessä rakennetusta kulttuuriperinnöstä vastaavan amanuenssin ja muun alueellisen vastuutiimin kanssa.
Tehtäviin kuuluu korjausrakentamisen asiantuntijuuden edistäminen ja siihen liittyvä yhteistyö, neuvonta- ja asiantuntijapalveluiden antaminen rakennusten korjaushankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Amanuenssi opastaa kulttuuriympäristötehtäviin liittyvissä asioissa, toimii asiantuntijana ja valvojana korjaus- ja valtionavustushankkeissa. Tehtävään sisältyy myös Kioski -sähköisen rakennustietokannan ylläpitoa sekä osallistumista viranomaiskokouksiin, koulutuksiin ja sidosryhmätyöhön. Työhön voi kuulua myös muita museoiden hanke- ja alueelliseen toimintaan liittyviä tehtäviä sekä viestintää omasta tehtäväalasta.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammatillinen tai korkeakoulututkinto. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää riittävää alan työkokemusta, perehtyneisyyttä rakennettua kulttuuriympäristöä ja rakennusperintöä koskeviin käytäntöihin ja lainsäädäntöön. Museologian opinnot tai museotyökokemus ja tietojärjestelmien tuntemus katsotaan eduksi. Valinnassa huomioidaan Pohjois-Karjalan maakunnan kulttuuriperinnön tuntemus, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä kyky itsenäiseen työskentelyyn.
AB-ajokortti ja valmius matkustamiseen toimialueella ovat työssä välttämättömiä.
Tehtäväkohtainen palkka on 2811,26 €/kk. Sen lisäksi palkkaan kuuluu vuoden 2023 yleiskorotukset sekä mahdolliset kokemuslisät. Tehtävään valitun on esitettävä lääkärintodistus työkyvystään ennen tehtävän ottamista vastaan.
Tiesithän, että kunta-alalla on pitkät vuosilomat ja vuosilomapäiviä kuluu vain 5 päivää viikossa.
Vuosiloman pituus vaihtelee työhistoriastasi riippuen 23 - 38 päivän välillä.
Tehtävä täytetään 1.5.2023 tai sopimuksen mukaan.
Työpaikkamme ovat savuttomia.
Meistä on reilua, että uuden amanuenssin ura meillä alkaa kuuden (6) kuukauden koeajalla. Sinä aikana tavoite on tietenkin tehdä puolin ja toisin paras mahdollinen vaikutelma, ja jatkaa siitä eteenpäinkin antoisaa yhteistä työelämää.
Hakuaika päättyy perjantaina 31.3.2023 klo 12.00. Haastattelu järjestetään keskiviikkona 12.4. 2023.
Lisätietoja tehtävistä antaa virka-aikana museonjohtaja Tarja Raninen-Siiskonen, puh. 050 4059079, sähköposti: tarja.raninen-siiskonen@joensuu.fi
Tiesitkö muuten, että:
Joensuun konserniin kuuluu 16 tytäryhtiötä, 11 osakkuusyhteisöä ja kaupunki on mukana kolmessa kuntayhtymässä. Joensuun kaupunkikonsernin vuotuinen kulubudjetti on lähes 800 miljoonaa euroa
Etenimme sote-uudistuksen etunojassa.
Joensuu on Suomen toiseksi turvallisin kaupunki (poliisin katuturvallisuusindeksi)
Joensuussa kolmannes asukkaista on alle 25-vuotiaita
Joensuussa on eniten koululaisia ja opiskelijoita suhteutettuna asukasmäärään
96 prosenttia joensuulaisista suosittelisi Joensuuta ystäville ja tuttaville asuinkuntana
Yli 90 prosenttia työntekijöistämme on ollut kysyttäessä sitä mieltä, että kaupungilla on hyvä olla töissä
Vuonna 2017 Joensuu sai STM:n ja Sitran myöntämän työelämäpalkinnon
Joensuussa juodaan maailman parasta vettä
Joensuussa 32 prosenttia kaikista arjen matkoista tehdään pyöräillen
Joensuu on valittu vuoden 2021 ilmastokunnaksi ja tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2025 mennessä
Hakuaika alkaa: 22.03.2023 11:30
Hakuaika päättyy: 31.03.2023 12:00
Lisätietoa ja jätä hakemus: