Elinkeinoja

Pohjois-Karjalan varhaisimmat asukkaat elivät pyyntitaloudessa kalastaen, metsästäen ja ravintoa luonnosta keräten. Pyyntitalous oli ainoa vallitseva toimeentulomuoto tuhansien vuosien ajan. Ensimmäiset merkit ruokaa tuottavasta elinkeinosta, karjan pidosta sekä varhaisimmista maanviljelykokoeiluista, ovat varhaiselta metallikaudelta, ajanlaskun taitteen molemmin puolin.

Luonnosta suoraan ravintonsa hankkivat metsästäjä-keräilijät tarvitsivat elääkseen laajat alueet. Pyyntikohdetta vaihdettiin sen mukaan, mitä kunakin vuodenaikana oli saatavilla koko yhteisön seuratessa usein mukana. Tämä vuotuiskierroksi nimetty ja historiallisistakin lähteistä tunnettu järjestelmä oli sellainen, että yhteisöillä oli laajahkot nautinta-alueet, joiden sisällä liikuttiin vuodesta toiseen. Usein asetuttiin samoille, hyviksi havaituille kohteille. Koska väkeä oli vähän ja resursseja suhteellisen runsaasti, oli järjestelmä dynaaminen ja toimiva. Asuinpaikat sijoitettiin pyynnin kannalta suotuisille paikoille.

Metsästäjän työvälineitä olivat keihäs, nuoli ja jousi. Myös pyyntikuoppien ja erilaisten ansojen avulla hankittiin toimeentuloa. Kalastuksella on kuitenkin ollut ajoittain esihistorian kuluessa toimeentulon kannalta vähintään yhtä keskeinen merkitys kuin metsästyksellä. Veden eläviä pyydettiin verkoilla, koukuilla ja erilaisilla padoilla ja katiskoilla.

Vaikka kasvien käytöstä esihistorian varhaisimpina aikoina ei juuri olekaan jäänyt jälkiä, on luonnosta varmasti kerätty talteen kaikki syötäväksi kelpaava. Marjojen, sienien ja muiden syötävien kasvien lisäksi juurista on punottu koreja ja kasvikuiduista köyttä. Puut on saatu nurin kivikirvein, ja puun työstössä tarvittavia työkaluja on valmistettu kivestä, luusta ja sarvesta.