Pyhäselän esihistoriaa

Navigaatiovalikko

Pyhäselkä, Nivanjoki, taltta. 2003.

Pyhäselän Nivanjoelta löytynyt taltta. Taltta on litteä ja sen pinta on sileä. Taustalla puinen pirttipöytä. Kuvan on ottanut Petro Pesonen vuonna 2003.

Irtolöydöt kertovat Pyhäselän esihistoriasta


Irtolöydöt kertovat


Rautakautista asutusta ei Pyhäselän alueelta tunneta, mutta irtolöytönä on Niittylahdesta 1200-luvulle ajoittuva suksen kappale. Vaikka suksi on voinut rikkoutua kaukana asutuksestakin, se kertoo kuitenkin ihmisen liikkumisesta alueella historiallisen ajan kynnyksellä.

Kivi- ja varhaismetallikautisia irtolöytöjä tunnetaan kunnasta kymmenkunta. Osa esineistä on löytynyt 1800-luvulla, muutamat aivan viime vuosina.
Luultavasti vanhin kunnasta löytynyt esine on mesoliittiselle kivikaudelle ajoittuva Ilomantsin tyypin kirves. Se löytyi Mansikka-ahon Mäntylän talon kasvimaalta 1960-luvulla. Mesoliittisen ajan asuinpaikat ovat hautautuneet tulvien alle, mutta kirves todistaa ihmisen liikkuneen alueella jo tuolloin.