Metallien aikaa
Juuan esihistoria
Juuan esihistoria
Metallien aikaa Juuassa
Metallien aikaa
Pian vuoden 2000 eKr. jälkeen itäsuomalaisessa arkeologisessa aineistossa näkyy selviä muutoksia. Aiemmin laajasti käytössä olleet kivikauden kylät hävisivät. Pyynnistä elävä väki palasi ilmeisesti takaisin liikkuvampaan elämäntapaan. Samoihin aikoihin alkoi itäiseen Suomeen levitä tietämystä metallien käsittelystä. Metalliesineet olivat kuitenkin hyvin harvinaisia Pohjois-Karjalassa.
Juuasta ei toistaiseksi tunneta varhaismetallikautisia asuinpaikkoja. On mahdollista, että osa kivikautisiksi ajoitetuista asuinpaikoista on ollut käytössä vielä varhaisella metallikaudella. Ajoittavan löytöaineiston puuttuessa jää ajoituskysymys toistaiseksi avoimeksi.