Metallien aikaa Nurmeksessa
Nurmeksen esihistoriaa
Nurmeksen esihistoriaa
Metallien aikaa Nurmeksessa
Metallien aikaa
Pian vuoden 2000 eKr. jälkeen itäsuomalaisessa arkeologisessa aineistossa näkyy selviä muutoksia. Aiemmin laajasti käytössä olleet kivikauden kylät hävisivät. Pyynnistä elävä väki palasi ilmeisesti takaisin liikkuvampaan elämäntapaan. Samoihin aikoihin alkoi itäiseen Suomeen levitä tietämystä metallien käsittelystä. Metalliesineet olivat kuitenkin hyvin harvinaisia Pohjois-Karjalassa.
Valinmuotin puolikkaat.
Nurmeksesta löydetyt valinmuotin puolikkaat 2
Metallien aikaa Nurmeksessa osa 2
Vanhimmat valetut esineet ovat pronssia; rautaan tutustuttiin ajanlaskun alun tienoilla. Rautaa oli suhteellisen helppo pelkistää suo- ja järvimalmeista. Raudan käsittelymenetelmät säilyivät samankaltaisina historialliseen aikaan saakka. Höljäkän Suomalanniemen asuinpaikalta on löytynyt kuonaa ja palanutta savea, mutta raudan valmistuksen ajankohtaa ei varmuudella voida määrittää. Raudantekopaikaksi Suomalanniemi on ollut edullinen siksikin, että lähistöllä sijaitsivat Pielisen parhaat järvimalmialueet.
Varhaisella metallikaudella opittiin myös uusi tapa valmistaa saviastioita muotin avulla. Savi taputeltiin kankaalla vuorattuun muottiin kuivumaan, minkä vuoksi astioiden pinnassa toisinaan näkyy jälkiä kangaspainanteista. Varhaisella metallikaudella syntyi uusia saviastiamuotoja, joita yhdisti runsas asbestin käyttö massan sidosaineena. Ylikylän Viitaniemen asuinpaikalta on löytynyt juuri tällaista, runsaasti asbestia sisältänyttä keramiikkaa, jota käytettiin ajanlaskun alun tienoilla.