Lieksan neoliittinen asutusmuoto poikkesi Suur-Saimaan alueen kyläasutuksesta. Sama ilmiö näkyy muuallakin Pohjois-Karjalan itä- ja pohjoisosissa. Saviastioita ei juurikaan valmistettu eikä kiinteitä taloja rakennettu. Syytä tähän ei ole tutkittu. On mahdollista, että pyyntistrategiat poikkesivat Saimaan alueen elannonhankinnasta, joka perustui paljolti kalastukseen. Vietettiin liikkuvampaa elämää ja pyydettiin pääasiassa suurriistaa. Tämä sopi huonosti yhteen paikallaan pysyvän asutuksen ja hankalasti liikuteltavien, raskaiden saviastioiden kanssa.

Asuinpaikkojen neoliittinen esineistö heijastaa yhteyksiä, joita pienillä paikallisyhteisöillä oli. Kontakteja oli pitkien matkojen päähän, eikä kaiken kanssakäymisen taustalla ollut sukulaisuus. Vaikuttava todiste laajoista yhteyksistä kivikaudella on Viekistä, Savolanvaaranlammen kaakkoispuolisesta suosta löytynyt puulusikka, jonka kädensijaan on veistetty sorsan pää. Lusikan materiaali, sembramänty, ei ilmeisesti koskaan ole kasvanut Uralin länsipuolella. Sorsanpäälusikka lienee tuotu Uralilta saakka valmiina esineenä.