Pohjois-Karjalan Esihistoriaa

Navigaatiovalikko

Rannansiirtymäajoitus

Rannansiirtymäajoitus

Maankohoamisen seurauksena maaston muodot ja vesistöjen laskusuunnat muovautuivat. Kohoaminen oli voimakkaampaa siellä, missä jää oli ollut paksuimmillaan ja mistä se viimeiseksi suli. Nykyään maankohoaminen on lähes pysähtynyt kaakossa, Suomenlahden itäosissa. Perämeren pohjukassa maa kuitenkin kohoaa edelleen lähes metrin sadassa vuodessa. Tämän vuoksi maanpinta Suomessa kallistuu hiljalleen luoteesta kaakkoon. Ilmiö on ihmisiällä mitaten hidas, mutta tuhansien vuosien aikana järvialtaat ovat monin paikoin tulvineet kohti kaakkoa ja samalla tyhjentyneet luoteessa. Ilmiöllä on ollut suuri vaikutus myös Pohjois-Karjalan vesistöjen muodostumiseen.

Rääkkylä, Jäniksenselkä, Oili Forsberg 2004.

Rannansiirtymäajoitus osa 2

Muinaisten vesien rantapintojen rekonstruoiminen on tärkeää esihistorian tutkimuksen kannalta, olivathan pyyntikulttuurien ihmisten asuinpaikat usein veden äärellä. Esihistoriallinen ihminen eli pyynnistä, kalastuksesta ja keräilystä. Elämän edellytyksinä oli paitsi riista ja kala, myös jatkuva veden saanti.

Tieto muinaisista vesistöoloista auttaa esihistoriallisten asuinpaikkojen löytämistä. Asuinpaikkojen korkeutta suhteessa muinaiseen vedenpintaan voidaan käyttää asuinpaikkojen ajoittamisessa, sillä veden laskiessa asutus on muuttanut uusille, vedestä paljastuneille rannoille. Nuoremmat asuinpaikat ovat siten alempana kuin vanhemmat. Menetelmä toimii erityisesti nopean maankohoamisen alueella.