Pohjois-Karjalasta tunnetaan rautakautisia asuinpaikkoja huomattavasti vähemmän kuin kivi- ja varhaismetallikautisia. Osittain tämä voi johtua siitä, että rautakautinen, maata viljelevä asutus on jäänyt nykyasutuksen alle. Kivestä valmistut työkalut jäivät hiljalleen pois käytöstä, ja saviastioita valmistettiin aiempaa vähemmän. Metallit korvasivat entisiä raaka-aineita. Esineen rikkoutuessa metalli voitiin sulattaa ja valaa uudelleen.

Lieksan rautakauden tuntemus on toistaiseksi muutaman irtolöydön varassa. Viensuun Pajujärven pohjoisrannalta Kaunisniemestä on löytynyt soikea tuluskivi, jollaisia käytettiin tulen teossa 400–500-luvuilla. Tuluskivien käyttö näyttäisi liittyvän maanviljelyyn, sillä useimmiten esineitä on löytynyt rautakautisen viljelyn yhteydestä. Patvinsuon koillispuolelta, Piilon kämpän tallin raunioista on löytynyt viikinkiaikainen vyöhela. Lähes täsmälleen samanlainen hela on löytynyt Kurkijoen Kuuppalasta, viikinkiaikaisesta hautauksesta. Viikinkiajalle, 800–1050 jKr., ajoittuu myös Kelvänjärven itärannalta, Multiniemestä löytynyt ratassolki.

Myös Lieksassa metallinilmaisinharrastajat ovat viimevuosina kasvattaneet rautakaudesta kertovien löytöjen määrää, erityisesti ristiretkiajan (1050–1300 jKr) osalta. Tällaisia ovat muun muassa Polvilammen itärannalta löytyneet rullapäinen hevosenkenkäsolki ja ongenkoukku, Liklamon saaresta löytynyt puhkonainen pronssiriipus sekä Mäntyjärven koillispuolelta löytynyt ristiretkiaikainen silmäkirves.