Kuusi leviää ja yleistyy koko Itä-Suomessa noin 5 000 vuotta sitten ja eteläisemmät puulajit väistyvät diagrammiin merkityllä muutostasolla noin 4300 vuotta sitten (2300 eKr.). Tämä metsien puulajikoostumuksen merkittävä muutos oli seurausta suurilmaston yleisestä viilenemisestä.

Kuusen leviämistä seuraavien 3 500 vuoden ajan oli Ristijärven ympäristön yleinen kasvillisuuskuva varsin vakaa. Seuraava huomattava, ja edelleenkin jatkuva, kasvillisuusmuutos oli ihmisen harjoittama maankäyttö: maanviljely ja karjanhoito. Ensimmäiset viljakasvin, todennäköisesti ohran, siitepölyhiukkaset löytyivät Ristijärven sedimentistä vuoteen 1245 ajoittuvalta näytetasolta.

Viljojen siitepölyhiukkasten suhteellinen osuus kasvaa merkittävästi 1500-luvulta alkaen. Samalla runsastuvat myös kulttuuri-indikaattorikasvien hiukkasten määrä. Näitä ovat mm. erilaiset ”rikkaruohot” (esim. pujo, voikukka) sekä ja avoimilla kaskilaitumilla viihtyvät heinä- ja ruohovartiset kasvit (mm. ruusuruoho).

Kaskiviljely oli pääasiallinen viljelyn muoto Itä-Suomessa oli noin 1800-luvun puoliväliin saakka. Ristijärven diagrammissa kaskiviljely näkyy heijastuu ennen kaikkea puulajien siitepölystösuhteiden muutoksena. Kuusen hiukkasten osuudet alenevat selvästi 1600-luvlta alkaen, sillä kaskialat raivattiin polttamalla juuri kuusen suosimille ravinteikkaille kasvupaikoille. Lisäksi kaskikierron yhä tihentyessä, ei kuusi ehtinyt enää valtaamaan entisiä kasvupaikkojaan, sillä sen uudistumisikä on varsin pitkä noin 60 vuotta. Samanaikaisesti kohoavat koivun ja lepän hiukkasten osuudet kuvastavat puulajiston muuttumista lehtipuuvaltaisemmaksi.