Pohjois-Karjalan Esihistoriaa

Navigaatiovalikko

Liperi Suursaari, Kiukoonniemi, Yleiskuva niemestä, NE-SW, 2002

Kesäistä järvimaisemaa niemestä Liperin Suursaaresta. Kuvan on ottanut Petro Pesonen vuonna 2002.

Vesistöolot maakunnan itäosissa

Vesistöolot maakunnan itäosissa

Sulavia jääsaarekkeita jäi eristyksiin Ilomantsin alueelle, jonne syntyi ns. Ilomantsin jääjärvi. Sulamisvedet toivat lisää vettä järveen, jonka lasku-uoma oli etelässä, nykyisen Värtsilän tienoilla. Kun jäämassat sulivat Ilomantsin jääjärven pohjoispuolelta ja Koitere paljastui jään alta noin 9500 eKr., pääsivät vedet purkautumaan kohti pohjoista. Vesistöolot vakiintuivat tämän jälkeen Ilomantsi – Tuupovaara – Kiihtelysvaara -alueella. Myöhemmät maaston muutokset johtuivat lähinnä maanpinnan kallistumisesta.

Tohmajärven itäosista ja Värtsilän alueelta vesien laskusuunta on Laatokka. Näillä alueilla esihistoriallisen asutuksen kannalta merkittävimmät vesistömuutokset johtuvat maanpinnan kallistumisesta. Se on pienentänyt aikojen myötä vesistöjen pinta-aloja, ja virtaus kohti Laatokkaa on voimistunut.